tää yö

Tänä yönä masentaa taas, pakko oli turvautua saksiin. Siinä on jotain niin rauhoittavaa, kun tuntee kylmän metallin ihoa vasten. Sanokaa vaan mua hulluksi, mä oon tällanen, tää helpottaa mun oloa, mä lähes nautin tästä!
Hullu mikä hullu.

Miks elämä on yöllä nii pelottavaa?
Kaikki asiat ahdistaa, varsinkin se päämäärättömyys ja tieto, ettei mun elämästä tuu mitään. Mä en oo mitään, mä en osaa mitään, mä en pysty tekemään mitään hyvää koskaan ja se vituttaa mua!

Katoin itteeni peilistä, sieltä kattoo takasin ruma paska hiirulainen, jonka elämä on naurettavaa millä tahansa mittapuulla. Saatanan läski, maha vaa roikkuu ja reidet pursuilee. Mun on pakko alkaa laihduttaa, mä en voi olla näin heikko, mä oon tänäänki (eilen?) syöny niin paljon kaikkea paskaa mikä vaa lihottaa mua ja paisun loputtomasti kunnes kukaan ei pysty edes näkemään mua kun oon niin valtava mursu, valas, lihava saatanan norsu!!!
Vittu

Pois mun päästä
Huomenna en syö mitään.

aloitus

Blogi, joka syntyi hetken mielijohteesta tänä iltana kun löysin 15-vuotiaana kirjoittamani itsemurhakirjeen. Kirje loppui:
"Miten mä lopetan tän?"
Ei ollut ilmeisesti tullut mieleen mitään toimivaa, kun yhä täällä vaeltelen.
Sellaista on elämä.
Ja kuolema, ilmeisesti.

Olen tällähetkellä 19-vuotias tyttö pääkaupunkiseudulta, elämässä vähän hukassa, ahdistunut itseeni ja kaikkeen muuhunkin. Kirjoittaminen tuntui hyvältä ajatukselta, sillä sanat ovat jotain niin uskomatonta, että niihin voi vain uppoutua ja unohtaa muun. Ei kai sillä lopputuotoksella (ts. tällä tekstillä) niin väliä sitten ole. Kunhan sanat virtaa.

Diagnoosi mulla on lievään masennukseen, lisäksi diagnosoimaton jonkinlainen syömishäiriö sekä erilaisia traumaattisia elämänkokemuksia, joita sitten varmaan täällä käyn läpi, jos siis uskallan. Internet on outo paikka.

Toivon itsekkäästi että tästä vuodatuksesta on mulle jotain apua, ja toivon myös että mahdollinen tänne eksyjä saa jotain viisautta tai muuta hyödyllistä informaatiota itselleenkin.

Kiitos